Koko talven kestänyt uurastus alkaa lähestyä maaliviivaa. Vaikka elämä on koittanut heittää kapuloita rattaisiin vähän jokaiselle tavoitteiden toteuttajalle milloin miltäkin suunnalta, on töitä silti jaksettu paiskia niin kovasti, että ensi maanantaissa häämöttävää InBody-mittausta on alettu odottaa jo suurella jännityksellä. Yksi asia on varma: tuloksia on todellakin saatu aikaan. Ei tarvitse kuin verrata tammikuussa otettuja kuvia nyt laitteilla kokenein ottein rehkiviin henkilöihin, niin... no, pian näette itse!
Tästähän hyvän kunnon ylläpitämisessä ja terveellisen elämän tavoittelemisessa pohjimmiltaan on kyse: sille emme voi mitään, että joskus perheen arki vie haluttua isomman siivun päivittäisestä ajasta, tai että lääkäri määrää vuodelepoon. Jos haluaa tehdä tavoitteistaan totta, on ennen kaikkea hyväksyttävä tämä tosiasia. Aina ei ehdi tai kykene, vaikka miten haluaisi.
Takapakkeihin liittyy uhka vai mahdollisuus-tyyppinen asetelma. Lyhyenkin tauon jälkeen treenaaja kokee usein aloittavansa koko urakan alkupisteestä, kun vanhat painot tuntuvat ylitsepääsemättömän raskailta, niin kuin kaikki lihakset olisivat surkastuneet tauon aikana. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Jos lyhyehköltä tauolta palaa normaaliin rutiiniin, palautuu suorituskyky normaalille tasolle viimeistään parin viikon säännöllisen treenaamisen jälkeen.
Siispä ei pidä antaa periksi houkutukselle tai mahdolliselle itsesyytökselle treenitauon jälkeen. Mitä pidemmälle uusi alku venyy, sitä katkeranpaa kalkkia on uuden ryhtiliikkeen toteuttaminen. Kannattaako puolen vuoden työtä heittää hukkaan yhden tai kahden viikon takia? Onko jatkaminen vuoden tai parin päästä muka jotenkin helpompaa?
Jos tauko liittyy enemmän ajan puutteeseen, voi miettiä, ovatko senhetkisen liikuntatavoitteet ehkä epärealistiset. Voiko pienten lasten vanhempi ehtiä liikkua viisi tuntia viikossa? Entä opintojensa loppusuoralla raatava opiskelija? Syyllisyys painaa, mutta pelkkä ajatus säännöllisestä liikunnasta kaiken kiireen keskellä nostaa verenpainetta. Kyllä, tyypillinen ja itse kullekin tuttuja tilanteita.
Yksittäisen treenin ei tarvitse aina kestää kerralla puolta päivää. Salitreenin voi - siinä missä kevyen hölkänkin - helposti tiivistää puoleen tuntiin, ja jo kaksi hikiliikuntakertaa viikossa auttaa ylläpitämään saavutettua kuntotasoa, josta on helppo lähteä kiihdyttämään tahtia, kun aika antaa periksi. Toisaalta joskus on myös hyvä miettiä ajankäyttöään: mitkä asiat itse asiassa pitävät minut kiireisenä? Onko minun oikeasti mahdoton puristaa puoli tuntia päivästä kevyelle lenkille, vai meneekö se aika itse asiassa esimerkiksi Facebook-päivityksiä selaillessa?
Toinen yleinen syytetty on väsymys. Väsymyksiäkin on kuitenkin erilaisia. On hyvä erottaa toisistaan todellinen uupumus ja pieni vetämättömyys, jonka verukkeella on helppo jäädä sohvalle keksejä mutustelemaan. "Ettei tule ylikunto". Jo pieni jaloittelu voi karistaa nuutumisen ihmeen tehokkaasti!
Toki silloin tällöin on jo mielellekin hyväksi jättää treeni väliin ja jäädä kotiin pötköttämään, mutta näiden olisi hyvä olla enemmän harvinaista herkkua kuin viikottainen väistöliike.
Loppujen lopuksi nämä mantrat ovat kuitenkin varmasti kaikille tuttuja:
Onpa hyvä, että lähdin kuitenkin, kun...
-nyt on paljon energisempi olo! Voisin samalla tiskata tiskit ja tehdä vielä sen rästiesseen alta pois!
-pääsi taas siihen hyvään fiilikseen kiinni, että tekee mieli lähteä seuraavallakin kerralla.
-saa hyvällä omatunnolla ottaa rennosti loppuillan!
Valitse siis mieluisin lopputulos, ja ei kun niitä kaloreita polttamaan!
